Kämppiksen huomisen hammaslääkärin kustannuksellä päätin itekkin lähteä kohti kotia Pohojammaalta. Nyt sitä istutaan kotona keittiön pöydän ääressä sormenpäät kipeenä kitaransoitosta. Antauduttiin iskän kanssa pitkän tauvon jälkeen kerrankin rämpyttelemään oikein kunnolla. :)
Koti on monelle paikka, josta tarvii lähteä tarpeeksi usein, jotta huomaa taas kuinka ihana sinne onkaan palata. Ennen kun asuin täällä, en todellaka osannu arvostaa tätä paikkaa. Mutta kuinka houkuttelevalta nykyään kuulostaaka lähtee kämpiltä, kun tietää palaavansa pikkusiskon kanssa kinasteluun, äidin "huippu"elämänohjeisiin ja isän tyhmiin vitseihin! Ja vaikka kuinka yrittää parhaansa mukaan lusmuilla, harjanvarrelta ja pyykkivuorelta piilottelu ei auta. Kotoaan muuttaneista opiskelijoista tehdään laillisia orjia.
Viime keväänä alkoi jo vähän tuntumaan siltä, että kyllä olis parempi hankkiutua täältä pois ja pian. Kotiin en ainkaan jäisi asumaan! Onneks ei olis edes mahdollista, että sellaine dragedia tapahtuisi, sillä iskä on joskus Peräkamari Poikia katsoessa todennu, että jollen oo 30-vuotiaana läskinä mammantyttönä kalppinu oma-alotteisesti pihalle, ni kyllä se oven mulle näyttää. :D Eihän nuorilla kotoota mikään kiire ole, mutta en ymmärrä henkilöitä (usein varsinkin miehiä) jotka elää vanhempiensa varoilla, niiden taloudessa, käymättä töissä. Kyllä ihmisen pitää aikuistua ja lentää pesästä. Toinen ääripää saa myös ihmetykseni osakseen: Miten 15-vuotias voi sanoa tuntevansa olevansa "toisten nurkissa" ku on on kotonansa? Ei tarvi myöskä esittää olevansa vanhempi mitä oikeasti on.
Kai sitä nyt voisi ottaa vielä kupin kaakaota -imaista kun on, mennä suihkuun kuluttamaan lämmintä vettä -ilmaista kun on, mennä nukkumaan pehmeään sänkyyn ja nukkua aamulla myöhään -kerrankin kun se on mahdollista. :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti