Avasin läppärin kannen ja päätin hetken mielijohteesta, että
kirjoitanpa blogiin. Viime kerrasta on kulunut aikaa ja tämä
bloginviritys on jäänyt ihan unholaan.
Paljon on
tapahtunut viime kerrasta. Olin töissä toista vuotta ääs-ryhmän leivissä
muutamassa eri toimipisteessä. Vuorotyöt vaati kuitenkin veronsa ja
pienille miehilleni (jotka muuten eivät ole enää niin pieniäkään) jäi
liian vähän aikaa. Myös yli 40km työmatka päätyöpaikkaan söi osansa
vielä vähäisistä tunneista päivässä. Kesäkuun vietin lomaa työttömän
nimikkeellä. Heinäkuun alkupäivillä starttasi työt uudessa paikassa.
Työmatka jäi kymmenesosaan ja työ tuntui lepokodilta ilman Salen
"kiireentunnetta". Koeajan lähennellessä loppua minut kutsuttiin pomon
huoneeseen kuulemaan irtisanomisestani. Ei meitä tarvittukaan niin
montaa... Muutama sairaslomastelu esim. viisaudenhampaan leikkuun
jälkeen varmaan painoi vaakakupissa sen verran, että
irtisamonisarpajaisissa onni suosi allekirjoittanutta.
Nyt
olen kotona. Ja pitkään aikaan nautin kotihommista. Tiskipöydän siivous
tuo nautintoa ja kahvikuppi ja käsityöt on päivän sisältöä. Lassi käy
jo esikoulua ja Niilokin on saanut kavereita tarhassa, joten äiti alkaa
olla poikasilleen jo vähän tarpeeton. Ainakin seuralaisena.
Olen
vähän pohdiskellut tulevaisuuttani. Mulla on koulutus
sisustusartesaaniksi ja merkonomiksi. Mutta.... Kaupanalan hommat ei
ainakaan enää kiinnosta. On sitä nähty jo tarpeeksi. Ja pääsyy siihen on
se, että työajat on suoraa sieltä, minne päivä ei paista. Ainakin
perheellisen näkökulmasta. Villekin on vuorotöissä ja kahden vuorotyön
yhteensovittaminen toisi vaan liikaa päänvaivaa, eikä myyjänpalkka
korvaa sitten sen stressin määrää ja perheen yhteisen ajan menettämistä.
Onneksi saan nyt auvoisten asniosidonnaisten turvin miettiä
tulevaisuuttani ilman sen suurempia kiireitä.
Monena
päivänä olen jo istunut youtuben ääressä opiskellen perustusvaihtoehtoja
ja leca-harkkojen asennusopetusmainosvideoita sun muita :D Mun 5-luokan
loppuelämän päätös oli, että musta tulee arkkitehti. Lukioonkin
menin se kortti silmällä pitäen. Kunnes sitten tajusin, ettei
arkkitehdin homma ole ihan sitä, mitä vitosluokalla päässäni kuvittelin.
Se sitten jäi... Joitain vuosia sitten se haave on taas herännyt eloon.
Pitkään aikaan en uskaltanut edes sanoa sitä ääneen. Mutta nyt oon
siitä kiinnostuneempi kun pitkään aikaan. Kauhea hinku vaan päästä
oppimaan kaikki rakennusten suunnittelusta, historiasta, rakennuksiin
liittyvästä fysiikasta, oppia piirtämään kunnolla perspektiivikuvia ja
pyrkiä keksimään kestävää vihreää rakentamista. Saas nähdä...
Moni
tuttu kyselee kuulumisiani ja ei, en oo yhtään pahoillani potkuistani.
Elämä irtisamise jälkeen on ollut energisempää ja oonellisempaa. Ja ehkä
tää nyt on merkki siitä, että aika tehdä jotain muuta, kun nyhjätä
kaupassa hommissa, kun mieli halajaa tehdä jotain muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti