Äitiys

 

Raskausaika & Synnytyskertomus

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä räknättiin lasketuksi aijaksi 21.11.2012. Säästyin pelotellulta vessanpöntönpalvonta-ajalta, kuuluisalta aamupahoinvoinnilta, ja koko raskauden aikana oksensin kerran. Sekin taisi johtua ruuasta + jännityksestä, sillä seuraava päivänä oli ensimmäinen käynti neuvolassa. Ekaa kolmennasta varjosti kuitenki ainanen väsymys - tuntu kuin kuplassa olis eläny ja aamulla olo tuntui väsyneemmältä kuin nukkumaan mennessä. En totisesti ollu energinen oma itseni!

Maha alkoi näkyä rv20 vaiheilla ja asukin potkunyrkkeilyharjoitukset tuntua samoihin aikoihin. Ultraäänissä ja neuvolakäynneillä kaikki oli ok, lukuunottamatta mun alhaista hemoglobiinia. Alhaisimmillaan tais lukemat keikkua 115:ta. Syömäpuolen erikoiset mielihalut askarrutti aina tuttavia, niin myös supistelut. Snöre-karkkinauha ja Lauantai-makkara jäi ainoiksi "pakko saada heti nyt"-haluiksi. Satunnaiset supistelut alko rv25 kohdilla. Issias vaivasi ajoittain. Kerran Ville joitui ritarillisesti kantamaan pötkylää ympäri huushollia, ku ei oman jalat kanteneet.

Viimeisellä kolmanneksella aika mateli ja vietin syksyä sisällä kynttilänvalossa kutoen. Maha oli tiellä ja olo loppuakohden tukala. Nukkuminen selällä + verenkierto myös jaloissa oli mahdoton yhtälö. Lenkkeily jäi aika vähiin, sillä supistukset määräsi tahdin lyllerrysnopeuteen. Rv38:ta lähtien toivoin jo pelin vihellättäväksi poikki. Pikkuisen potkut ei sykähdyttäneet ensi kertojen tavoin, pikemminkin ärsytti, kun kantapää kohtasi kylkiluun. Maha likisti keuhkot ahtaalle ja rappuset toiseen kerrokseen oli päivän hikijumppa. Ja hänellä oli aina hikka!

 

Kaduilla kiinnitti huomiota mahakkaisiin "lajitovereihin" ihan uudella tavalla ja jalat johti kaupassa vauva- ja mammaosastolle. Hormonihirviönä otin usein asiat henkilökohtaisesti, mielipiteet oli vahvoja ja päivänselviä, ne vaan vaihtelivat 5min välein. Olin herkkä ja ylitunteellinen ja margariinimainokset saivat yhtäkkiä koskettavan merkityksen. Monestakohan mainoksestakin liikutuin kyyneliin! :D

 Napa pullahti loppua kohti ulos. Maha oli äitini sanojen mukaan "ilmetty poikavatsa", sillä se kasvoi lähinnä eteenpäin. Muina ulkoisina merkkeinä raskaudesta sain syvät raskausarvet kylkiin ja alaselkään ja myös suurentuneita rintoja koristi kirkkaanpunainen arpiraidoitus. Senttimetrejä tuo komistus keräsi noin 110 kappaletta. Paino synnytystä edeltävänä päivänä oli 79,9kg.

Ruokavalio raskausaikana oli terveellisyyden kannalta sitä parasta B-luokkaa. Suklaa oli päivittäistä ravintoa ja myönnettäköön, että kaikki muukin makea meni omenoiden ja kaurapuuron edelle. Porkkanat Sourcream & Onion dipillä kuorrutettuina oli kyllä suurta herkkua! Hiusten laatu parani ja kasvu kaksinkertaistui hormoneiden ja värjäyslakon ansiosta. Hiuslakka ja suihkudödö oli myös pannassa. Auringonpalvonnasta puhumattakaan.

Hartaasti odotettu päivä saapui, eikä merkkejäkään jakautumisesta. Illalla hurahti jokunen tunti Vain Muutaman Huijarin Tähden-maalaishömpötyksen seurassa.  Ei edes nukuttanut kummallisen olon takia ja kolmelta yöllä supistukset alko tulla säännöllisesti. Aamutakki päällä, välillä suihkussa seisoskellen, pakattiin viimeisimpiä tarvikkeita sairaala-bagiin. Supistukset alko käymää sietämättömiks ilman sen suurempia lääkityksiä ja halusin lähteä ajoissa, että epiduraali kerkeää vaikuttamaan. 

04:22 näytti auton kello, kun lähdettiin pimeessä syys-yössä kohti Kokkolaa, Keskussairaalan synnytysosastoa. Matkasta muistan sen, että Ville pysähtyi STOP-risteykseen, vaikka "ei tarvi pysähtyä, jos toinen synnyttää!!" ja Jako-Betonin lämömittari näytti +6 astetta.

Ensiavun ovelta oli piiiiiiiitkä käytävä kuljettavana ja sininen viiva opasteena. Osastolle päästyämme päästiin heti seurantahuoneeseen ja kiinni KTG-käyrään. Kauhulla seurasin sen vihreän lukeman (näyttää supistuksen "vahvuuden") nousua ja yli 50 kohotessaan, se tosissaan veti kaksin kerroin. Noin 20 min piuhoissa kärvisteltyäni halusin jo saada lisää kivunlievitystä. Kätilö teki sisätutkimuksen: "Kohdun kaula on 9cm auki, ei tähän enää mitään epiduraalia voida laittaa." Alaleukani loksahti auki ja silmät pullistu: "MITÄ?!"

Siirryttiin hitain, mutta varmoin askelin villasukat jalassa synnytyssaliin. Mulle luvattiin tulla laittamaan kohdunkaulaan puudutus, mutta lääkärin vitkasteltua: "Joo, ei tähän enää mitään kerkee laittaa, sää ponnistat ihan koska tahansa."

Vastoin elokuvia, kätilö ei tiedä, milloin supistaa ja pitäis ponnistaa. Kahden kätilön, opiskeljan (ressukan ensimmäinen synnytys) ja Villen avulla kokonaisuudessaan 10 min kestänyt ähellys sai päätöksensä, kun pieni, lapsenkinalla kuorrutettu vauva rääkäisi. Kätilö käänsi pikkuisen: "Se on poika." Kello näytti 06:05.

Sitä uskomatonta fiilistä seurasi vielä uskomattomampi: Tuo pieni kätilön sanojen mukaan "isänsä näköinen poika" laskettiin mun rinnalle ja siinä tuo pieni tuhiseva ihme alkoi availla silmiään. Tummansinisillä vauvansilmillään hän hurmasi liikuttuneen isänsä ja "kenen lapsi tää on" äitinsä.

  Jälkeiset kesti 20 min ja saksilla napsaistu väliliha sai 20kpl tikkejä. Kätilö piti mua urheana, kun menin suihkuun ennen uunituoreen isän suorittamaa vauvan pesua. Pystyssä olo ilman mahaa tuntui uskomattoman keveältä ja hataralta. Suihkussakin meinasin horjahtaa taaksepäin, kun painopiste ei ollut enää kahden vaan yhden ihmisen. Siirryttiin perhehuoneeseen.

Vauva sai syntyessään 9/10 pistettä (yks miinus tuli väristä, napanuora oli löysästi kaulanympärillä), lääkärintarkastuksessa kehut ja sairaalasta lähdettiin neljännen päivän aamuna.

Mutta kyllä pitää sanoa, ettei raskaus ja ennenkaikkea synnytys ole pelotellun maineensa veroisia. Kyllähän se teki kipeää -ihan hirveästi, mutta siitä selviää vaikka ilman mitään kivunlievitystä.

Ja palkinto on mahtavin!♥