Puran hiukan sanalliseen muotoon päässäni vellovaa kiukkua ja turhautuneisuuttani, osaksi myös avuttomuuttani. Osa minussa aina on kuiskuttamassa korvaan "älä provosoidu" mutta nyt on kyllä pakko! Ollaan Villen kanssa vähän ajan sisään katsottu pari silmiä avaavaa elokuvaa: Lord of War & Veritimantti. Tietysti niihin on elokuva sensuuri iskenyt, eikä maailman kaikkia sairauksia valkokankaalle heitetä. Kuitenkin nämä herätti ristiriitaisia tunteita.
Toisaalta olen kiitollinen. Olen kiitollinen, että olen syntynyt Suomeen. Se on OIKEASTI LOTTOVOITTO! Mulla on ihana ja terve perhe. Kukaan ei tule ryöstämään poikiani ja tee heistä heroiinilla pumpattuja lapsisotilaita. Meillä on katto pään päällä, vettä tulee hanasta, ruokaa on pöydässä ja sitten kehtaan vielä harmitella, kun kotiäidin "palkallani" ei ostella joka päivä tuoreita mansikoita sun muita herkkuja. Pääsen lääkäriin ihan olemattomista syistä. Sain lähetteenkin fysioterapiaan, kun pikkusen huimaa, kun niskat on niin jumissa. Mulla on sosiaaliturva ja sananvapaus. Mua ei ammuta, jos en alistu kannattamaan jonkun diktaattorin mielipiteitä. Ja niin ei ole kaikilla.
Toisaalta olen myöskin raivoissani. Raivoissani meidän suomalaisten (varsinkin naisten) turhamaisuudesta. Selailin paria blogia, niinkun illalla ennen nukkumaan menoa usein teen. Äsken Veritimantit nähtyäni selasin muutamaan ja mietin, että "tän on pakko olla vitsi.." En voi käsittää, mikä meitä naisia vaivaa tuon ostoskapitalismimaterialismitavaratavara-huuhaan kanssa! Sorrun itsekkin siihen usein. Kaappini on täynnä vaatteita, silti haaveilen uusista kuteista ja meikeistä, vaikken todellakaan niitä tarvisi. Ja väitän, että 90% mun ikäsistä naisista ei myöskään TARVISI yhtään mitään lisää.
Ja silti olen ihan avuton. Tänään päivällä ovikello soi ja oven takaa paljastui Pelastakaa Lapset RY:n työntekijä keräämässä lahjoituksia. Miettikää, maailmassa on tuhansia tuhansia lapsisotilaita. Muualla maailmassa naisen osa on ihan arvoton. Ei koulutusta, ei mitään ihmisarvoa. Heille on ihan arkipäivää, että naisia raiskataan ja tapetaan. Ja samaan aikaan täällä me keräillään merkkilaukkukokoelmaamme. Eikä ne laukut ja kengät ja tilpehöörit tee meistä edes yhtään sen hienompia tai parempia. Päin vastoin. Siinä materialismihuumassa me vain ummistetaan silmämme kaikelta TÄRKEÄLTÄ. Siltä, mikä on meidän mielestä hirvittävää, mikä kumminkin on joidenkin elämää. Se tekee meistä välinpitämättömiä, huonoja.
Ja tällä palopuheella ei ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan. Tämä oli mun oma keino purkaa ajatuksia ja tulikin tajunnan virtana, joten teksti voi olla vähän epäjohdonmukasta :D Mutta JOKAISEN on välillä vähän hyvä mietiskellä omaa asennettaan ja kulutustaan. Ollaan hei onnellisia siitä mitä meillä on, eikä sokeuduta haaliessamme aina vain lisää! :)
Ps. Onhan se juu tosi hienoa, että me sentää tarjotaan köyhälle lapselle työpaikka ostamalla esim. riistoiPhone!!
